Mårtenin perhettä pelastamassa

Hokku soitti perjantaina ja kertoi, että kaksi joutsenta on jäätynyt kiinni Babbas fladanille. Perjantaina kotiin tullessa oli jo kuitenkin niin pimeä, että en niitä nähnyt. Lauantai aamulla sitten koirien kanssa tutkimusretkelle ja siellähän ne edelleen olivat, emo ja vielä harmaasulkainen, tämän vuotinen poikanen. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin tilanteen. He lupasit ilmoittaa asiasta eteenpäin. Ilmeisesti tuollaiselle heikolle jäälle pääsee vain pelastuslaitoksen lautalla.

Puolen päivän aikoihin sitten kuitenkin soitti Vaasan eläinsuojeluyhdistyksen edustaja. Hänen pyynnöstään kävin vielä uudestaan katsomassa joutsenia rannalta käsin. Ne olivat liikkuneet jonkin matkaa kohti sulaa, mutta vain muutamia metrejä. Hyvä tieto oli kuitenkin, että ne eivät olleet jäätyneet kiinni. Lupasin joka tapauksessa mennä tekemään Busterilla niille väylän sulaan veteen.

Pete ja Leenukka tulivat käymään ja Peten kanssa lähdimme pelastusoperaatioon. Lähestyessämme näimme, että haaskalinnut olivat jo kerääntyneet paikalle. Merikotka ja varislauma olivat odottamassa helppoa saalista muutamien metrien päässä linnuista. Ne tietenkin pakenivat, kun ajoimme jäät ryskyen paikalle.

Joutsenet olivat jo aivan uuvuksissa ja vanhemmasta oli vuotanut jonkin verran verta jäälle. Ajoimme väylän parin metrin päähän linnuista. Peruuttaessamme nuorempi joutsen sai jo raahattua itsensä sulaan veteen. Tänään oli taas koko perhe kasassa ja Mårten oli saanut puolisonsa ja poikasensa takaisin. Viikonlopun hyvä työ tehty!

4 Kommenttia

  1. Onko teillä joku aikakone ku meillä kello o nyt vasta 21.49? 😀 Meinaatteko että talo tulee aikasemmin valmiiksi? 😀

  2. Kappas pirulaista. Textpatternin kesä/talviaika-optio ei toimi. Otin sen nyt pois ja pakotin kellonajan oikeaksi. Täytyy muistaa siirtää se takaisin sitten keväällä. Ja ei muuten yhtään haittaisi vaikka se auttais talon valmistumista…. joskin hieman epäilen 😮

  3. Kohtuullista vaativampia askarehia nua suojelijat teillekin laittaa. Hyvin tehty, kun ottaa huomiohon senki, jotta että oo mun ymmärrykseni mukahan vielä sopinehet rajariitoja nuotten valakoosten lintujen kans. Rosvot eivät saanehet sitten evästä…

  4. Niinpä. Olis ollu epäreilu rajatappelu, jos se olis käyty tuollaasis olosuhtehis. Nolis ollu pahasti alakynnes. Kesällä taas keskustellahan kuka kulukoo mihinäki.

Kommentointi on suljettu.

© 2024 Sipinrinne.com