Latvalinnustus, 1. vuosikurssi

title= Ensimmäisen vuosikurssin latvalinnustusreissu ei antanut Pehtoorille vielä saalista, mutta kokemusta ja erinomaisen hienon reissun kuitenkin. Nuo kaverusten, Pasin ja Tomin ampumat kolme metsoa ovat hieno saalis kenelle tahansa ja mistä tahansa. Ja niitä täydensivät vielä Pekan saamat kaksi teertä, joten kyllä saaliinkin puolesta voimme olla tyytyväisiä.

Liikuimme sekä lumikengillä että suksilla ja molemmilla oli hyvät ja huonot puolensa… ja vankat kannattajansa 😉 Suksilla liikkui ehdottomasti nopeammin ja tasaisessa maastossa helpommin, mutta tiheässä pusikossa niiden kanssa oli ainakin aloitteleva metsähiihtäjä hädässä. Samoin sukset ovat ampumistilanteessa hankalammat. Ne on pakko ottaa pois ennen kuin makuulta ammunta onnistuu.

Aseen osalta ei ainakaan tällä kokemuksella rihlakon haulipiipulle juuri ollut käyttöä. Kaikki linnut pongattiin sen verran kaukaa, että luotipiippu oli ainoa tarpeellinen. Sauvat olivat lisäksi koko ajan käytössä, joten mihinkään pomppulintuihin ei olisi kuitenkaan pystynyt reagoimaan riittävän nopeasti. Itsellä on luodikosta vielä sen verran vähän kokemusta, että sen kanssa pitäisi radalla ehdottomasti käyttää enemmän aikaa. Sitä pitäisi testata eri etäisyyksillä ja erilaisissa keliolosuhteissa.

Onhan näitä opittavia ja spekuloitavia asioita mitkä määrät. Varmaa on kuitenkin, että lajina latvalinnustus on todella hieno ja vaativa metsästysmuoto. Tällä reissulla meitä suosivat vieläpä kelitkin. Ensimmäinen päivä oli täysin aurinkoinen, toinen oli pilvipoutainen ja viimeisen päivän iltapäivällä aurinko tuli taas esiin. Ruotsin Etelä-Lapin uskomattoman hienot talviset maisemat, hyvä ruoka, hyvät juomat ja hyvä seura kruunasivat tämän reissun. Esitettäköön tässä vielä viralliset kiitokset koko seurueelle. Kunniamaininnan ansaitsevat erityisesti kokki Pekka, joka pyyteettömästi palveli ja helli meitä hyvällä ruoalla sekä Tomi, joka järjesti sekä matkat että majoitukset.

title=
Yllä vielä kuva viimeisen iltapäivän taipaleelta, kun aurinko laskee tunturiin. Upeata näissä maisemissa oli hiihdellä!

1 Kommentti

  1. Kirjoittajalle kiitokset tarinoista sekä kuvista. “Maximum Attack”

Kommentointi on suljettu.

© 2024 Sipinrinne.com